Kaupintarahoitus ajoneuvoliikkeille

Aloitimme B2B-liiketoiminnat kesällä vuonna 2020. Heti alussa meille oli selvää, että yksi rahoitustuotteistamme tulee olemaan nimenomaan ajoneuvoliikkeille suunnattu kaupintarahoitus.

Ajoneuvoliikkeillä tarkoitan autoja, veneitä, mopoja, moottoripyöriä, maansiirtokoneita, traktoreita ja esim. asuntovaunuja. Siis kaikkia niitä kulkuneuvoja, joita voidaan Trafissa rekisteröidä. Rahoitustuote on siis erityisesti tarkoitettu liitettäväksi yrityksesi ostotapahtumiin.

Yksinkertaisesti sanottuna voit kaupintarahoituksen avulla ostaa enemmän ajoneuvoja ja saada varastoon enemmän kiertoa – enemmän autoja, enemmän kauppaa.

Kaupintarahoitus voidaan jakaa kahteen eri toimintoon:

  1. oman olemassa olevan varaston rahoittamiseen, ja
  2. ulkopuolisiin ostoihin esim. toisilta autoliikkeiltä tai ulkomailta.

Kaupintarahoituksella ostovoiman kasvua

Kaupintarahoituksen ostolimiitti sovitaan aina yksilöllisesti asiakkaan tarpeisiin mitoitettuna. Kuitenkin siten, että ostovoimasi säilyy hyvällä tasolla. Rahoitus tulee joka tapauksessa moninkertaistamaan ostovoimasi. Yleensä ostovoiman kasvua kuvaava kerroin on 3-5, eli 3-5 kertaa nykyinen ostovoimasi.

Tyypilliset limiitit liikkuvat 100 000 – 1 000 000 euron tasolla. Moninkertaistat siis välittömästi ostovoimasi, jos olet sitonut käyttöpääomasi ajoneuvovarastoon ja se irroitetaan sinulle rahoituksemme avulla!

Kaupintarahoituksen kulut

Kaupintarahoitus räätälöidään aina asiakaskohtaisesti. Kuitenkin niin, että kaikki muodostuvat kulut ovat ennalta nähtävissä ja ajoneuvokohtaisia, jolloin pystyt jo ostovaiheessa määrittelemään esim. ajoneuvon suunnitellun myyntikatteen. Tarkoituksemme on kiihdyttää kaupantekoasi, ei olla sen esteenä.

Olemassa olevan ajoneuvovaraston rahoittaminen

Voit myös rahoittaa kanssamme olemassa olevaa ajoneuvovarastoasi. Rahoitamme ajoneuvovarastoasi sisäänostohinnoistasi, ja rahoitusaste vaihtelee aina ajoneuvokohtaisesti. Joissakin tapauksissa rahoitusaste voi olla jopa 90%. Ajoneuvojen kappalemäärää ei ole rajoitettu, eli voit rahoittaa tarpeesi mukaan joko vain pienen osan ajoneuvovarastostasi tai vaikka koko ajoneuvovarastosi. Toimimme rahoitetun ajoneuvon omistajana, ja yrityksesi sen 1. haltijana.

Ulkopuoliset ostot

Voimme tehdä ulkopuolisia ostoja useilta eri tahoilta. Tyypillisesti myyjänä kuitenkin toimii toinen ajoneuvoliike.

Voit sopia myönnetyn kaupintarhoituslimiitin puitteissa uusista ostoista näin:

  1. Sovi ostosta.
  2. Ilmoita siitä meille.
  3. Teemme oston puolestasi.
  4. Siirrä ajoneuvot tiloihisi.

Ostoja voidaan tehdä myös ulkomailta esim. Saksasta tai Ruotsista. Rahoitamme myös Tax-Free -ajoneuvoja.

Vastuut

Ajoneuvojen ns. vaaranvastuu on aina asiakkaalla, eli yritykselläsi. Vastuullasi on siis mm. ajoneuvojen katsastaminen, verojen ajantasaisuus sekä ajoneuvon kunnosta huolehtiminen.

Vaikka rahoitamme ajoneuvojen ostoa, on yrityksesi huolehdittava siitä, että ostettava ajoneuvo tulee tarkastettua ja hyväksyttyä ennen sen ostoa.

Kaupintarahoituksemme avulla voit siis optimoida ja käyttää tehokkaammin käyttöpääomaasi sitomatta sitä ajoneuvovarastoosi. Tällä tavoin pyrimme tuottamaan yrityksellesi merkittävää kilpailuetua. Enää ei hyvät kaupat jää tekemättä vajaan kassan vuoksi!

Petteri Menna
Toimitusjohtaja
Broaden