Miksi hakea yrityslainaa?

Yrittäjän elämä on heittäytymistä tilanteesta toiseen. Toisinaan asiakasvirtoihin vaikuttaa sää, joskus yksi uutislööppi voi tuplata (tai puolittaa) myynnit. Kävi miten kävi, on oltava valmiina täyttämään asiakkaiden tarpeet – ja maksamaan kaikki yrityksen kulut. 

Esimerkiksi pandemiarajoitusten purkaminen on tietyillä aloilla kasvattanut asiakkaiden kysynnän moninkertaiseksi, mikä voi tarjota tilaisuuden kasvaa aiottua nopeammin: olisiko nyt juuri oikea hetki avata uusi toimipiste? Maailman muutokset voivat heijastua omaan liiketoimintaan myös negatiivisesti, mikä vaatii nopeaa suunnanmuutosta.

Harvoin uusiin mahdollisuuksiin uskaltaa kuitenkaan tarttua pelkästään kassasta löytyvän rahan turvin. Siksi yrityslaina saattaa olla hyvä vaihtoehto.

Yrityslainaa voi hakea esimerkiksi seuraavissa tilanteissa: 

Työntekijän palkkaus

Jokainen yrittäjä tietää, että kävi miten kävi, työntekijöiden palkat on maksettava. Sen vuoksi työntekijöiden palkkaaminen saattaa tuntua liian suurelta kynnykseltä, erityisesti silloin, kun toiminta on kausiluonteista. Useampi käsipari on kuitenkin parempi kuin yksi, joten monessa tapauksessa myynti voi vaikka tuplaantua, kun työn tuottavuus työntekijän palkkaamisen ansiosta kasvaa. 

Yrityslainan turvin voit varautua kovan kysynnän sesonkiin ja uskallat palkata avuksesi riittävästi työvoimaa.

Markkinointiin panostaminen

Jos kukaan ei tiedä yrityksesi olemassaolosta, voi hieno ideasi mennä hukkaan. Sen vuoksi markkinointiin kannattaa panostaa. 

Palkkaa graafikko suunnittelemaan yrityksellesi uusi graafinen ilme, pistä nettisivut uusiksi ja panosta maksettuun somenäkyvyyteen. Kaiken tämän saat rahoitettua yrityslainalla.

Varaston kasvattaminen

Yrityslaina auttaa, kun haluat varautua suureen kysyntään. Joidenkin tuotteiden tilausajat ovat pitkiä, joten vuoden parhaaseen myyntisesonkiin varautuessa kannattaa tämä huomioida. 

Yrityslainan avulla hankit varaston täyteen tuotteita, etkä myy yhdellekään asiakkaalle eioota.

Laiteinvestoinnit

Yksittäinen laite voi olla yrityksen tärkein voimavara. Esimerkiksi valokuvaajan on vaikea pärjätä ilman toimivaa kameraa tai tietokonetta. 

Yrityslaina auttaa, kun on aika päivittää kalusto uuteen tai kun vanha laite on mennyt rikki.

Kassavajeen korjaaminen

Joskus tuntuu siltä, että kaikki yritykseen tuleva raha lähtee samantien laskujen muodossa eteenpäin ennen kuin se on edes tullut tilille. Arvonlisäverot, sähkölaskut, työntekijöiden sivukulut… Kuluja kyllä riittää joka päivälle! 

Yrityslaina voi auttaa selviämään väliaikaisesta kassavajeesta, kun myyntien hedelmät eivät vielä ole ehtineet kilahtaa tilille.

Kuinka hakea yrityslainaa?

Broadenin yrityslainapalvelu on kehitetty varta vasten yrittäjille. Lainaamme rahaa yrityksesi kaikkiin tarpeisiin, ja voit hakea yritysrahoitusta suoraan helpolla verkkohakemuksella. Hakemuksessa ei kysytä mitään liitteitä tai muita monimutkaisuuksia; tarvitset vain verkkopankkitunnuksesi turvalliseen tunnistautumiseen. Lainapäätöksen saat nopeasti. Mikäli jotain ilmenee, olemme viipymättä sinuun yhteydessä. Saat meiltä aina yrityksellesi räätälöidyn lainatarjouksen.

Yrityslainaa voit hakea aina 1 000 eurosta jopa 10 000 euroon saakka. Yrityslainamme ansiosta sinulle jää aikaa yrittämiseen – yksi huoli vähemmän.