Osakeyhtiö

Osakeyhtiö

Sinulla on kasvun nälkää ja pitkänäköisyyttä. Osakeyhtiö on siis sinulle täydellinen yritysmuoto. Osakeyhtiö mahdollistaa itsestä riippumattoman yritystoiminnan, sillä voit parhaassa tapauksessa antaa työt työntekijöiden tehtäväksi ja keskittyä itse johtamiseen.

Osakeyhtiötä ei välttämättä kannata perustaa aivan yksin, vaan voit kerätä ympärillesi joukon osaavia ihmisiä, jotka jakavat vastuun kanssasi. Voit kuitenkin valita tämän yritysmuodon jo silloin, kun toiminta on pientä koska ovathan kaikki maailman suuryritykset joskus olleet pieniä. 

Yritysmuoto kannattaa valita huolellisesti, sillä se vaikuttaa myös yritystoiminnan riskeihin ja kuluihin. Yritysmuoto vaikuttaa myös siihen, miten kirjanpito tulee järjestää, yritystoiminnan tulojen verotukseen, yrityksen kasvumahdollisuuksiin – ja siihen kuinka paljon aikaa yrittäjältä kuluu hallinnollisiin tehtäviin. 

Kaikki järjestyy

Yritysmuotoja on useita

Suurin osa suomalaisista yrityksistä on osakeyhtiöitä tai toiminimiä. Muita yritysmuotoja ovat avoin yhtiö, osuuskunta sekä kommandiittiyhtiö. Yrittämisen alkutaipaleella varteenotettava vaihtoehto voi olla myös kevytyrittäjyys, jossa yrittäjä laskuttaa laskutuspalvelun kautta. Myös kevytyrittäjällä on mahdollisuus saada y-tunnus.

Yritysmuotoja ovat: 

  1. Yksityinen elinkeinonharjoittaja / toiminimi
  2. Osakeyhtiö
  3. Osuuskunta
  4. Avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö

Yritysmuotoja voit vertailla tarkemmin täällä.

Tuoreimmat artikkelit

Lue miten sosiaalinen media auttaa yrittäjää palvelemaan paremmin ja myymään enemmän.

Miten parantaa yrityksen luottoluokitusta? Yrityksen luottoluokitus nousee usein esille silloin, kun pyritään hankkimaan edullisempia lainoja tai neuvottelemaan parempia sopimuksia liikekumppaneiden kanssa. Hyvä

Yrittäjän YEL-vakuutus ja YEL-uudistus – miksi YEL ja mikä muuttuu? Tuliterä läppäri on hankittu, olohuoneen kulmaan raivattu sopivasti tilaa. Pieni pääoma alkua